Harrastukset ovat osa tasapainoista elämää. Ne antavat rytmiä arjelle, tukevat mielenterveyttä ja tarjoavat vastapainon työlle ja velvollisuuksille. 

Silti harva pysähtyy miettimään, millainen harrastus sopii hänelle parhaiten juuri tällä hetkellä. Yksin vai seurassa? Hiljaisuudessa vai muiden kanssa? Kysymys ei ole triviaali, sillä vastaus riippuu ihmisen persoonallisuudesta, elämäntilanteesta ja siitä, mitä hänellä on sillä hetkellä eniten tarvetta. 

Yksin harrastaminen: rauha, vapaus ja oma tila

Tuhannet suomalaiset harrastavat päivittäin täysin itsenäisesti. Yksinharrastaminen on Suomessa laajalle levinnyt tapa, joka sopii meidän kulttuuriseen taipumukseemme arvostaa omaa rauhaa ja hiljaisuutta.

Harrastajat valitsevat aktiviteettinsa itse, päättävät oman aikataulunsa ja kehittyvät omaan tahtiinsa ilman ulkoisia paineita.

Hyvä esimerkki tästä on valokuvaus. Monet suomalaiset käyvät yksin retkillä, tallentavat luontoa, kaupunkimaisemia tai arkisia hetkiä ja kokevat sen syvällisen palauttavana toimintana. Kamera kädessä liikkuminen pakottaa hidastamaan, havainnoimaan ympäristöä tarkasti ja olemaan läsnä. Se on meditatiivinen kokemus, jossa ei tarvita muita ihmisiä.

Teknologia on avannut uusia mahdollisuuksia myös yksilöllisille harrastuksille, ja voimme nähdä tämän, jos tarkastelemme kasinofaneja. Nettikasino-alustoilla pelaavat voivat valita peleistä laajan valikoiman eri teemojen, bonusominaisuuksien ja pelimekaniikkojen perusteella täysin omassa tahdissaan ja omalla ajallaan. Juuri tästä syystä monet kokeilevat tällaisia alustoja nykyään ensimmäistä kertaa. 

Toinen vastaava esimerkki on digitaalinen piirtäminen: tabletilla ja piirto-ohjelmilla harrastaja voi luoda taidetta kotoa käsin, kehittyä omien videotutoriaalien avulla ja rakentaa osaamistaan täysin oman aikataulun mukaan ilman kurssia tai ryhmää.

Yksin harrastaminen kehittää erityisesti itseohjautuvuutta. Kun ei ole ulkoista kannustusta tai ryhmän painetta, ihminen oppii löytämään motivaation sisältään. Tämä on taito, josta on hyötyä muuallakin elämässä.

Yhdessä harrastaminen: yhteys, kannustus ja yhteisöllisyys

Sosiaaliset harrastukset toimivat täysin eri mekanismeilla. Niissä keskeistä ei ole pelkästään itse toiminta, vaan se, mitä tapahtuu ihmisten välillä. Ryhmässä harrastaminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka on yksi ihmisen perustarpeista.

Joukkueurheilu on selkein esimerkki. Salibandyjoukkueessa tai juoksukerhossa harrastaja ei ainoastaan harrasta liikuntaa; hän sitoutuu yhteisöön, kantaa vastuuta muille ja rakentaa luottamussuhteita. Nämä sosiaaliset kerrostumat tekevät harrastuksesta paljon enemmän kuin pelkän fyysisen suorituksen.

Tutkimustulokset tukevat tätä vahvasti. Sosiaalinen harrastaminen on yhdistetty parempaan mielialaan, alhaisempaan masennusriskiin ja jopa pidempään elinikään. Ihminen on lajinsa puolesta sosiaalinen olento, ja säännöllinen positiivinen kontakti muihin ihmisiin ruokkii psyykkistä hyvinvointia tavalla, jota yksinharrastaminen ei pysty täysin korvaamaan.

Yhteinen harrastus tarjoaa myös jotain hyvin käytännöllistä: vastuullisuutta. Kun muut odottavat sinua treeneihin tai harjoituksiin, on vaikeampi perua. Tämä sosiaalinen paine (positiivisessa mielessä) auttaa ylläpitämään säännöllisyyttä silloinkin, kun oma motivaatio on alhaalla.

Mitä aivot ja keho kertovat näistä kahdesta tavasta

Biologisella tasolla yksin- ja yhdessä harrastaminen käynnistävät erilaisia prosesseja. Yksinharrastaminen aktivoi usein niin kutsuttua lepotilaa, tilaa, jossa aivot saavat prosessoida kokemuksia rauhassa. 

Sosiaalinen harrastaminen puolestaan vapauttaa oksitosiinia, niin sanottua yhdistymishormonia, joka saa aikaan lämmön ja turvallisuuden tunnetta. 

Ryhmässä liikkuminen lisää myös endorfiinien vapautumista tehokkaammin kuin samat harjoitteet yksin tehtynä; tämä on ns. sosiaalinen endorfiini-efekti, jota on havaittu muun muassa soutajia ja tanssijoita tutkittaessa.

Krooninen yksinäisyys on terveysriski, mutta toisaalta myös jatkuva sosiaalinen kuormitus vie voimat. Tasapaino on yksilöllinen eikä oikeaa kaavaa ole olemassa kaikkiin tilanteisiin.

Elämäntilanne muuttaa tarpeet: harrastusten tulisi muuttua sen mukana

Lapsiperhearkea elävä vanhempi saattaa kaivata eniten yksinoloa ja omaa aikaa. Hänelle yksin harrastaminen voi olla ainoa tapa päästä irtautumaan sosiaalisesta kuormituksesta. 

Sama ihminen 20 vuotta myöhemmin, kun lapset ovat muuttaneet kotoa, saattaa kokea yksinäisyyttä ja kaivata kipeästi ryhmäharrastuksen tuomaa yhteyttä.

Isoja siirtymäkohtia elämässä, kuten muutto uudelle paikkakunnalle, ero, eläköityminen tai suurten ihmissuhteiden muuttuminen, kannattaa käyttää tilaisuutena arvioida harrastuksia uudelleen. Ei siksi, että aiemmat harrastukset olisivat huonoja, vaan siksi, että tarpeet ovat muuttuneet.

Myös mielenterveyden tila vaikuttaa siihen, mitä harrastus voi antaa. Masennusvaiheessa sosiaalinen harrastus voi tuntua ylivoimaiselta, vaikka se pitkällä tähtäimellä tekisi hyvää. Tällöin kevyt yksinharrastus voi toimia sillanrakentajana takaisin sosiaalisempaan elämään.

Milloin yksinharrastaminen on parempi valinta

Yksinharrastaminen sopii parhaiten tilanteisiin, joissa ihminen tarvitsee tilaa ajatella, prosessoida tai yksinkertaisesti levätä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. 

Lisäksi yksin harrastaminen antaa täydellisen vapauden: ei sovittuja aikatauluja, ei odottamista, ei kompromisseja. Tämä joustavuus sopii kiireiseen elämänvaiheeseen tai ihmisille, joiden arki on muuten tiukasti strukturoitua.

Yksin harrastaminen ei tarkoita eristäytymistä. Monet yksinharrastajat jakavat kokemuksiaan verkkoyhteisöissä, videoilla tai sosiaalisessa mediassa ja rakentavat näin löyhän sosiaalisen verkoston yhteisen kiinnostuksen kohteen ympärille.

Milloin sosiaalinen harrastus on parempi valinta

Sosiaalinen harrastus on erityisen arvokas silloin, kun ihminen kokee yksinäisyyttä, kaipaa yhteenkuuluvuutta tai haluaa laajentaa sosiaalista piiriään. Se on myös tehokas keino lisätä sitoutumista: ryhmä pitää motivaation yllä tilanteissa, joissa yksin olisi helppo luovuttaa.

Urheilulliset tavoitteet saavutetaan usein tehokkaammin ryhmässä. Treenikavereiden kanssa harjoittelu nostaa intensiteettiä ja tekee vaikeiden hetkien ylittämisestä helpompaa. Tämä pätee niin kuntosalilla, tanssikurssilla kuin kamppailulajissakin.

Sosiaalinen harrastus on myös luonteva tapa tutustua uusiin ihmisiin aikuisiässä, mikä monille on yllättävän vaikeaa. Yhteinen kiinnostuksen kohde tarjoaa valmiin kontekstin ja puheenaiheen ilman, että täytyy erikseen miettiä, mistä voisi puhua.

Paras ratkaisu ei ole valinta – vaan yhdistelmä

Harvoilla ihmisillä on tarve valita joko tai. Monille toimivin ratkaisu on molempia: yksi tai kaksi yksilöharrastusta, jotka tarjoavat omaa tilaa ja kehittymistä, sekä ainakin yksi sosiaalinen harrastus, joka pitää yhteyden muihin ihmisiin elävänä.

Tärkeintä on tiedostaa, miksi harrastaa. Onko tavoite rentoutuminen, kehittyminen, ihmissuhteet vai kenties jokin muu? Kun motivaatio on selvillä, on helpompi valita sellainen harrastus, joka oikeasti vastaa siihen tarpeeseen eikä vain siihen, minkä ajattelee olevan oikea tapa harrastaa.

Hyvinvointi syntyy tasapainosta. Ja tasapaino on aina yksilöllinen!